Kävin just koirien ja Timon kanssa joulupäivän kinkunsulatuslenkillä :) Olipa ne liikuttavan onnellisia kun pääsivät kirmaamaan vapaana meijän kanssa (tai no me taidettiin kirmata vähemmän, kunhan jaksettiin eteenpäin löntystellä). Eilen sai koiratkin paketin, vaikka ovatkin välillä olleet melko tuhmia :) Öpelle oli tarjolla siankorva ja kuivattua broilerin kaulaa, samoin Martalle hyvin tekivät kauppansa. Martta sai lisäksi hienon lelun, jota se retuuttikin pitkin iltaa. Hilma sai lahjan etukäteen ja mieluinen tuntui olevan sekin, riehumisesta päätellen. Nyt ollaankin tänään sitten kevyemmillä eväillä, niin eläimet kun ihmisetkin.Koirat jäystää just sian selkärangan pätkää, herkkua näkyy olevan!

Ainiin, sainhan mäkin lajan ja vieläpä sellasen ku toivoin. Eli häkin siis koiranhäkin. Voi kuinka se onkaan kätevä, miten oonkaan aikasemmin  pärjänny ilman? Eilenkin kun vähä treenailtiin (nimenomaan vähän) niin oli hyvä laittaa toinen häkkii odottaa, ettei ne sählänny siinä ja toisekseen säästyy ovet kun ne ei raavi niitä naarmuille.

Huomenna täytyy pestä Martta. Sen turkki on käyny ihan kauheeksi, se takkuuntuu tosi nopeesti sellasille nyrkin kokosille takuille ja on muutenkin tosi huonon näkönen. Ei se aikasemmin ole tollanen ollu. Mietin, että jos se johtuu pesuaineesta. Ostinkin nyt Laser Litesin tuotteita, ainakin jos hintaa kattoo niin pitäs tulla komee koira. Toisaalta eihän tollasta ainetta tarvi mitenkään tolkuttomasti laittaa, että pitäs olla riittosaa. Mä vaan pelkään, että olen jotenkin pilannu sen turkin kun se on tollane suohirviö! Lisäksi hankin niille rasvasempaa ruokaa, jotta tulis tuo rasvan saanti turvattua sisäisestikin. Katotaan nyt tuleeko mitään tulosta. 19 päivä tammikuuta mennessä oli muistaakseni ilmoittautuminen Tampereen kv:hne, jos en saa sitä sitä ennen edes kohtuu kuntoon niin en kyllä ilmota. Pysyn sitten alkuperäisessä suunnitelmassa ja mennään vasta toukokuussa seuraavan kerran. Hermoja raastavaa tämmönen :)

Kävin eilen katsomassa lapsukaisia. On ne vaan niin ihania! Emma on edelleen isompi kuin meille tuleva Mimmi. Tomerasti ne kumpikin kumminkin mennä viipottaa, pihallakin ovat käyneet jo muutaman kerran. Mimmi syö enemmän jo kiinteetä ruokaa, Emmalle ei niinkään maistu muu ku mamman maito. Se onkin melko possu.

Mutta työt kutsuu, täytyy vielä pelastaa kinkku turvaan ettei se oo kaluttu kun tullaan takasin.