Kun meille otettiin toinen koira, Martta, päätettin, että se ei saa nukkua sängyssä vaan omassa pedissään. Kun meille päätettiin ottaa kissa, joka on siis nimeltään Hilma, päätettiin että kissa ei tule makuuhuoneeseen, saati sitten sänkyyn. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei päästä eläimiään sänkyyn ja jos sellainen hama on päässyt käymään sen ensimmäisen eläimen kanssa (meillä siis Öpen) niin seuraavien kanssa ollaan sitten heti alusta viisaampia ja johdonmukaisempia. Jeah right. Voisiko joku selittää, että ihmisellä joka omistaa näin hienot periaatteet on tällä hetkellä sängyssään, paitsi se vanha koira (jota ei enää raaski heittää pois, se kun on aina päässyt sänkyyn nukkumaan) niin myös yksi Hilma ja yksi Martta, joka kaiken lisäksi on märkä ja palelee. Sen vuoksi, että pesin Martan niin myöhään, että en enää jaksanu kuivata sitä, se makoilee tällä hetkellä mun jaloissa, peiton alla, koska sillä on kylmä, raasulla. Ainahan se on täällä sängyssä, aina siitä päivästä saakka kun ensimmäisen kerran hellyin sen nappisilmien edessä. Syy siihen, että täältä sängystä löytyy myös se kissa on yksinkertainen. Hilma pitää makkarin oven takana maukumiskonserttoa, kunnes ovi aukeaa. Toistaiseksi kissalla on ollut paremmat hermot kuin meillä ihmisillä... Seuraavaksi voin luvata, että kun meille tulee kolmas koira, se ei nuku sängyssä, joku roti sitä pitää eläintenkin kanssa olla!

Koirilla oli siis tänään pesupäivä. Sain tuta kaiken viime viikkojen laiskuuteni kun aloin selvittämään Martan turkkia. Voi sitä takkujen määrää, vai voisiko pikemmin sanoa, että koira = takku. Siinähän se ilta sitten vierähti rattoisasti...ja jos oikein rehellinen olen niin saattaa olla, että niitä sinne vielä muutama jäikin. Laitoin kyllä rutosti hoitoainetta, että ehkä se tästä. Kerran aikasemmin on ollu lähes näin paljon takkuja ja silloin ajattelin, että ei luoja, mutta nyt, nyt voin kertoa että eihän se ollut mitään. No, kylläpä sai taas opikseen, ei varmaan kannata pitää pitkäkarvaisen koiran harjaamiseessa parin viikon taukoa. Onneksi ei ole näyttelyitä lähipiirissä, taitaa kuontalo olla sen verran kärsineen näköinen tällä hetkellä. Melko kuivaltakin se vaikutti, mutta toisaalta eikö sitä sanota, että sellainen koira kuin emäntäkin. Täytynee möntää, että mammankin tukkakuontalo on tällä hetkellä melko pystyynkuolleen oloinen, kiitos vaalennusten :D Huomenna on otettava Martta uudelleen käsittelyyn, että päästään lopuistakin takkuloista eroon. Onneksi Öpen saa vaan pestä, herra kun ei voi ollenkaan sietää harjausta.

Entäs se kolmas koira? Meillehän siis ei pitänyt tulla koiraa, ennen kuin Öpestä joskus aika jättää... mutta elämä on yllätyksiä täynnä. Koko tarinahan lähtee liikkeelle siitä, että eräänä kauniina syyspäivänä lähdin hakemaan Marttaa äiteltä. Se oli ollut siellä hoidossa, koska sillä oli juoksuaika. Ajattelin pelata varman päälle, tuntien Öpen innokkuuden ja vein Martan siis hoitoon. Läksimme sitten yhdessä Öpen kanssa noutamaan neitiä kotiin. Päästin Öpen pihalle, siellä äitellä, kuten tavallista. Itse menin sisälle ja palatessani hakemaan Öppeä yllätin sen itse teosta! Siellähän oli mitä innokkaimmat sessiot menossa yhdessä Pamelan kanssa (äitin koira). Eihän siinä sitten mitään oikein ollut tehtävissä. Jotta tarina ei muuttuisi liian tylsäksi niin kerratoon kauniitjarohkeatmaisena sivujuonteena se tosiasia, että Pamela oli ja on Öpen tytär! Ne tuli meille aikoinaan samasta paikasta. No otimme yhteyttä eläinlääkäriin, joka ei ollut järin halukas antamaan sitä piikkiä, joka ehkäisi tiineeksi tulon. Arvelipa siinä puhelimessa vielä, että tuskin sieltä pentuja tulee kun on sekä äiti- että isä ehdokas niin iäkkäitä ja jos nyt niin käy niin läheinen sukulaisuus ei ole este. No tässä vaiheessa lienee selvää kuinka siinä loppujen lopuksi sitten kävikään. 21.11.2008 syntyi Pamelan ja Öpen rakkauslapset, 2 tyttö, toinen valkomusta ja toinen aivan blondi. Eihän ne nyt aivan toivottuja olleet, mutta kyllä nyt voi todeta, että oli se onni epäonnessakin :) Kyllä niiden kasvua on ollut hauska seurata ja kuinka nopeasti ne kasvakaan! Nyt niillä on jo silmät auki ja olenpa kuullut toisen jo päästelevän ääntä, jota voi kutsua haukkumiseksi :) Jokatapauksessa, siinä kävi  nyt niin, että blondi lapsonen tulee tammikuun puolella meidän eläinjoukkiomme jatkoksi. Että semmosta, lisää karvoja!

Yritän laittaa lapsista kuvia jahka saan niitä siirrettyä koneelle.