Tarina on se tavallinen. "Äiti, mä haluun koiran, sellasen pienen  en mitään isoa." Sitä saa mitä tilaa. Vuonna 2000 kävin lukiota ja eräänä päivänä tullessani kotiin oli meidän keittiössä mustavalkoinen, takkuinen ja villin näköinen pieni koira. Sen nimi oli Öppe. Liekö se molemminpuolista sympatiaa samontein, mutta minusta ja Öpestä tuli erottamaton parivaljakko 12 vuoden ajaksi. Rakkautta ei vähentänyt Öpen leiskuva luonne. Jotain kertonee se, että vietettyään meillä muutaman tunnin se otti ja karkasi, suuntasi lähes lentäen naapuriin ja antoi niine hyvineen naapurin karhukoiralle selkään. Kulmille oli tullut uusi kingi. Niitä kulmia se hallitsikin rautaisella otteella vuosia, kunnes vanhuus vei parhaan terän.

Ajan mittaan Öppekin oppi tuntemaan EI sanan, mutta koskaan se ei oppinut olemaan vihaamatta muita uroksia. Liekö sen taustalla vaikutusta asiaan. Se oli siis jo noin kolme vuotias meille tullessaan.

Tuosta ensimmäisestä päivästä pitäen Öppe otti minut omakseen ja seurasi aluksi jokaista askeltani, kenties peläten minun karkaavan. Pikkuhiljaa se uskalsi luottaa etten katoa ja jos katoankin tulen lopulta takaisin.

Sanotaan , että koira kuin ihmisen ajatus. Sitä Öppe oli. Ikinä en ole kenenkään koiran niin huolellisesti nähnyt seuraavan, pääseekö iäkäs isäni nousemaan vinttiin turvallisesti. Se vaistosi surun, huomasi lähdön hetken, oivalsi milloin on "oikea" hetki varastaa ruokapöydältä. Se oli tosi ystävä, joka eli mukana tilanteessa kuin tilanteessa. Erään kerran olimme lähdössä aamutuimaan Oulaisiin, sukuloimaan. Tuo reissu olisi kesäpäivänä koiralle liian raskas joten olimme päättäneet jättää Öpen kotiin. Herrahan tuon huomasi ja päätti paikata tilanteen. Päästin sen vielä pissalle ennen lähtöä ja niine hyvineen katosi hän! Ei auttanut huhuilu, ei tänne käskyt, koiraa ei näkynyt. Viimeisenä keinona ajattelin mennä käynnistämään auton, sillä se yleensä sai Öpen jalat vipattamaan. Tuloksetta...kunnes huomasin vilkaista takapeiliin. Kukas muukaan se siellä makoili hattuhyllyllä kuin Öppe, matalana ja ripihiljaa että ei huomattaisi.

Öppeä eivät myöskään turhanpäiväiset "akkojen kotkotukset" kiinnostaneet. Ikäni muistan sen ilmeen minkä se minuun loi kun esittelin sille uuden ostokseni: aktivointilelun! Mitenkä hieno ostos, nappuloita tulee automaattisesti kun vain vähän pyörittelee! Muutaman kuukauden se lelu meillä pyöri, minä siitä olin enemmän innoissani ja Öpen puolesta sainkin olla, se ei moisiin turhanpäiväisyyksiin mukaan lähtenyt.

Öppe oli myöskin eri epeli kiipeämään. Mikäli se ei saanut mielestään tarpeeksi liikuntaa se yksinkertaisesti vain kiipesi pois häkistä jossa se vietti minun koulupäivien ajat. Tuollainen kahden metrin aita oli vain pieni hidaste. Samoin se ajatteli parvisängyn tikkaista. Aikansa se katseli kiipeämistäni korkeuksiin ja ulottumattomiin, kunnes se päätti tulla perässä. Rappu kerrallaan, niinhän se menee.

Mietin myös mitä mahtoivat ajatella asiakkaat ,kun Öppe eräänä päivän kylällä pääsi isältäni autosta karkuun ja löytyi lopulta kaupan lihatiskin edestä hengaamasta. Paistia se kai odotteli, mutta palvelu oli sen verta hidasta että se jäi sillä kertaa saamaatta. Onneksi se ei käyttänyt hyviksi hiottuja varkaan taitojaan.

Vanhuudenpäivillään Öpellä alkoi jo jalat kangistua ja nivelrikko vaivasi. Se ei kuitenkaan estänyt hyppäämästä pöydälle tai työpöydälle mikäli siellä vain oli jotain syötävää. Kyllä sitä eräänkin kerran sai rapsutella päätään ja miettiä miten ihmeessä se tällä kertaa sinne nousi ?!?

Rakas. Taitava. Uskollinen.Itsepäinen. Omalaatuinen. Epäluuloinen. Luotettava. Persoonallinen. Ärhäkkä. Kuninkaallinen. Ovela. Nopea. Yllättävä. Ystävä. Öppe. Lepää rauhassa <3


2012%20ukko.kummitenavat%20032-normal.jp